Sisällysluettelo
Saariselän savusaunat
Saunominen on mukava rentoutumistapa ja Saariselällä on mahdollista kokeilla myös perinteistä savusaunaa. Itse asiassa Saariselän Kakslauttasessa sijaitsee maailman suurin savusauna! Kakslauttanen sijaitsee noin 10 km Saariselän keskustasta etelän suuntaan. Siellä on kolme savusaunaa, joihin mahtuu yhteensä jopa 100 henkilöä, joten saunassa on mahdollista järjestää isommankin porukan saunailta. Isoimpaan savusaunoista mahtuu enintään 40 henkilöä ja kahdessa pienemmässä on tilaa 15 henkilölle.
Saariselkä savusauna on täydellinen elämys, sillä saunasta pääsee vilvoittelemaan isoihin vilvoitteluhuoneisiin tai pulahtamaan jääkylmään lähdeveteen, mikä on mahdollista sekä kesäisin että talvisin. Saunoihin kuuluvat tietenkin myös pesuhuoneet sekä lämpimät takalliset pukuhuoneet. Kakslauttasen lisäksi Saariselällä on savusaunoja Länsikylässä.
Savusauna on tunnelmallinen ja rentouttava tapa viettää iltaa ja lisäksi hyvä tapa tutustua tähän muinaiseen saunomismalliin. Savusaunassa ei ole lainkaan savupiippua, vaan puun palamisesta aiheutuvat höyryt ja kaasut saadaan ulos saunasta lakeisen tai räppänän kautta. Savuntuoksuisessa saunassa on kuitenkin todella miellyttävä olla.
Saunan vuokraaminen Saariselältä
Saariselän saunoja on helppo vuokrata netin kautta ja savusaunojen lisäksi perinteisiä puusaunoja sekä sähkösaunoja on alueella paljon. Yksi Saariselän kuuluisimmista saunoista on hiihtokeskus Kaunispään huipulla sijaitseva Star Arctic -hotellin sauna. Sauna sijaitsee tunturissa noin 430 metrin korkeudessa ja sen ikkunoista avautuu upea maisema yli Saariselän. Star Arcticin saunatiloja vuokrataan yksityisille henkilöille, mutta Saariselän laajasta saunavalikoimasta löytyy myös paljon vaihtoehtoja yrityskäyttöön. Isoja saunoja sijaitsee ympäri Saariselkää.